lainaa-edullisemmin-ulkomailta

Ulkomaiset nettipankit ovat tulleet jäädäkseen. Lainaa tarvitsevan henkilön näkökulmasta tämä on vain hyvä uutinen, sillä kilpailun kiristyessä myös lainan kokonaiskustannukset usein laskevat.

Tuoreen selvityksen mukaan ulkomaisesta nettipankista vakuudetonta lainaa voi saada edullisemmin ja helpommin, kuin omasta kivijalkapankista. Kotimaisen lainapalvelun Arkadia Rahoituksen mukaan erityisesti ruotsalaiset ja norjalaiset pankit ovat nousseet kuluttajien suosioon edullisilla lainoillaan. Tilapäisen korkokaton myötä kaikki pankit tarjoavat lainaa alle 10% korolla syyskuun 2021 loppuun asti, mutta selvityksen mukaan esimerkiksi S-Pankin lainan nimelliskorko voi nousta 12,61 prosenttiin kun Bank Norwegianin nimelliskorko pysyy kiinteästi 8,99 prosentissa koko laina-ajan. Pankit tekevät luottopäätökset yksilöllisesti joten koroissa voi olla suuria eroja hakijakohtaisesti.

Selvityksen perusteella kivijalkapankkien vakuudettomat kulutusluotot ovat hieman ulkomaisien nettipankkien lainoja halvempia. Numerot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä kivijalkapankkien lainoihin liittyy erilaisia ehtoja. Monet kivijalkapankit tarjoavat lainaa ainoastaan omille asiakkailleen ja vakuudettoman lainan korko riippuu asiakkuuden tasosta. Ulkomaiset nettipankit ovat ehdoiltaan huomattavasti joustavampia ja lainapäätös irtoaa yleensä paljon nopeammin.

Lainojen koroissa on suuria eroja ja ne määräytyvät hakijakohtaisesti. Yllä oleva vertailu ei ota huomioon tilapäistä korkokattoa, joka päättyy 1.10.2021. Tilapäisen korkokaton jälkeen korot päivittyvät lainasopimuksen mukaisesti normaalille tasolle. Lähde: Top5Credits.com Suomi

Lainojen kilpailuttaminen kannattaa

Ensimmäiseen tarjoukseen tarttuminen voi tulla kalliiksi, mutta jos maltat kilpailuttaa lainat, voit parhaassa tapauksessa saada suuriakin säästöjä. Lainojen kilpailuttaminen Arkadia Rahoituksen avulla on maksutonta, nopeaa ja helppoa. Arkadia Rahoitus on lainanvälittäjä, joka kilpailuttaa sekä suomalaiset, että ulkomaiset pankit. Voit kilpailuttaa yli 30 pankkia ja rahoitusyhtiötä yhdellä ilmaisella hakemuksella. Kilpailuttaminen kannattaa aina mikäli olet aikeissa hakea uutta lainaa tai mikäli olet aikaisemmin ottanut lainan, luoton tai osamaksun, jossa nimelliskorko on yli 10%. Voit yhdistää vanhat kalliit lainat uudeksi edullisemmaksi lainaksi Arkadia Rahoituksen avulla.

Kilpailuta laina Arkadia Rahoituksella 2 minuutissa:

  1. Valitse sinulle sopiva summa, laina-aika ja kuukausierä
  2. Täytä lainahakemus
  3. Saat nopeasti lainatarjouksia eri pankeilta
  4. Valitse sopivin laina

Palvelu on maksuton

Lainasumma
Laina-aika
Kuukausierä
211
Aloita lainahakemus
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero

Jo yli 200 000 kilpailutettua lainaa

70% saa meiltä tarjouksen

Kuukausierä on laskettu 9,5 % esimerkkikorolla.
Esimerkkilaskelma: Todellinen vuosikorko on 11,21 %, kun lainasumma on 10 000 €, takaisinmaksuaika on 5 vuotta, tilinhoitomaksu 5 €, avausmaksu 49 € ja esimerkkikorko 9,5 %. Takaisinmaksettava summa on tällöin 12 950 €, eli 210 €/kk.

Nimelliskorko min 4,00 – max 20%. Todellinen vuosikorko min 4,00 – max 38 %. Laina-aika min 1 – max 15 vuotta.

Rahalaitos yhteistyö Axolaina yhteistyö Omalaina.fi yhteistyö Rahoitu.fi yhteistyö Zmarta yhteistyö Sortter yhteistyö