helposti lainaa

”Tarvitsen rahaa nyt, mutta mistä sellaista voisin saada.” Tämä oli ensimmäinen ajatukseni, kun pesukoneen rikkoutuminen hankaloitti taloudellista arkeani huomattavasti. Kalliilla osamaksulla en halunnut uutta hankintaa tehdä, mutta mieleeni tuli hakea lainaa. Mietin, mistä saa helposti lainaa ja päädyin näpyttelemään sen tietokoneellani hakukoneeseen.

Vaikka Google oli tavallista hitaammalla tuulella, tuloksia tuli kuitenkin kohtuullisen nopeasti. Päädyin hakemaan lainaa ensimmäisestä palvelusta, jonka löysin verkosta. Sain lainaa helposti, mutta jälkikäteen ymmärsin, että tein monia virheitä, jotka maksoivat minulle satoja euroja turhaan.

Koin tarvitsevani lainaa heti tilille ja kiireessä ei aina tule ajatelleeksi kaikkia ehtoja, korkoja ja markkinoilla olevia vaihtoehtoja. Juuri siinä piileekin sudenkuoppa: helpoiten saatavilla oleva laina ei ole useinkaan edullisin tai joustavin.

Siksi päätin koota nämä viisi asiaa, jotka olisin toivonut tietäväni ennen lainan hakemista. Toivottavasti ne säästävät sinut niiltä virheiltä, jotka minä tein ja auttavat sinua valitsemaan fiksumman tavan hakea lainaa, kun elämä yllättää.

1. Lainaa saa helposti – mutta ei aina edullisesti

Kiireen ja hädän tuntu valtasi pääni pesukoneen mennessä rikki. Valitsin vaihtoehdon, jolla sai lainaa helposti; hakemuksen tekeminen tapahtui parissa minuutissa ja lainatarjous tuli nopeasti. Olin helpottunut ja päätin hyväksyä tarjouksen sen enempää miettimättä.

Muutamaa kuukautta myöhemmin tajusin, että lainan todellinen vuosikorko oli yli 30 prosenttia. Joka kuukausi makselin tolkuttoman paljon rahaa erilaisiin käsittely- ja tilinhoitokuluihin. Piti minun kerran myös soitella asiakaspalveluun, jonka johdosta nimeltä mainitsematon yritys veloitti perusteettomia selvittelymaksuja. Sain helposti lainaa, mutta en ollut pysähtynyt miettimään, paljonko maksoin tästä helppoudesta.

Lainan helppous ei ole sama asia kuin edullisuus. Usein juuri ne lainat, jotka saa nopeasti ja ilman vertailua, ovat kalliimpia kuin hyvin kilpailutetut vaihtoehdot. Monet palvelut käyttävät nopeutta ja helppoutta myyntivalttina, eivätkä hiisku pienellä präntätyistä kuluista mitään.

Jos olisin pysähtynyt hetkeksi vertailemaan lainatarjouksia useammasta paikasta, olisin voinut säästää satoja euroja.

2. Lainan todelliset kulut voivat yllättää

Kun sain ensimmäisen laskun käsiini, en ollut varautunut siihen, miten paljon ylimääräistä maksaisin lainasta. Olin laskeskellut nimellisen koron perusteella, kuukausierä olisi hieman päälle sata euroa, johon olin varsin tyytyväinen. Lainassa olikin kohtuullinen korko, mutta erilaiset käsittelymaksut, tilinhoitokulut ja laskutuslisät tekivät lainasta kalliin.

Tiedot olivat kyllä tarjolla, mutta en ollut kiinnittänyt niihin huomiota saatika ymmärtänyt niiden merkitystä.

Moni kysyy: mistä saa helposti lainaa, jossa kuukausierä ei rasita liikaa? Se on sinänsä hyvä kysymys, mutta vielä tärkeämpi kysymys on tämä:

”Mitä laina maksaa kokonaisuudessaan?”

Pieneltä näyttävä kuukausierä voi peittää alleen korkeita kuluja, pitkiä maksuaikoja ja kalliita korkoja. Jos et tarkista todellista vuosikorkoa, joka ottaa huomioon kaikki lainan kulut ja tekee lainoista vertailukelpoisia, voit päätyä maksamaan satoja euroja ylimääräistä.

Arkadia Rahoituksen kautta voit yhdellä ilmaisella hakemuksella vertailla yli 35 lainantarjoajaa. Palvelun tavoitteena on löytää sinulle sellaisia lainavaihtoehtoja, joista voit valita sinulle sopivimman ja olla siihen aidosti tyytyväinen.

3. Lainaa helposti? Hakeminen ei aina tarkoita, että sen saa

Luulin pitkään, että kun vain täyttää lainahakemuksen, saa tarjouksen automaattisesti. Olen kuitenkin kuullut useammalta tutulta, että he ovat saaneet kielteisiä päätöksiä. Hakemus oli tehty, mutta sähköpostiin tuli vain lakoninen viesti: ”Valitettavasti emme voi myöntää lainaa tällä kertaa.”

Miksi lainapäätös voi olla kielteinen?

  • Tulojen määrä ei riitä suhteessa haettuun lainaan
  • Aiemmat maksuhäiriöt tai luottotiedoissa huomautuksia
  • Joku muu lainanantajan asettama kriteeri ei täyty
  • Hakemus ei mene oikealle lainanantajalle, joka sopisi juuri omaan profiiliin
  • Hakemus on tehty huolimattomasti

Yksi tutuistani, joka luuli saavansa lainaa heti tilille mutta olikin yllätyksekseen saanut pankilta kielteisen lainapäätöksen, joutui epätoivon partaalle. Hän ajatteli, että ei voisi saada lainaa keneltäkään, koska lainaa helposti myöntävä rahoittaja ei sitä hänelle myöntänyt.

Kaverini löysi kuitenkin Arkadia Rahoituksen palvelun, joka kilpailuttaa lainat kymmenillä pankeilla yhdellä ilmaisella hakemuksella. Tämä tarkoittaa, että lainahakemus menee useaan paikkaan yhtä aikaa, jolloin todennäköisyys saada hyväksytty tarjous paranee merkittävästi, ja samalla lainahakemukseen käytetty vaiva pienenee huomattavasti.

Miksi kilpailutus auttaa saamaan lainaa helpommin?

  1. Laajempi valikoima = paremmat mahdollisuudet
    • yksi jos toinenkin pankki saattaa sanoa ei, mutta harvoin yli 35 lainantarjoajaa antaa kielteisen vastauksen.
  2. Ei tarvitse täyttää useita hakemuksia manuaalisesti
    • säästää aikaa ja hermoja, sillä eihän lukuisten lainahakemuksien täyttäminen kovin mieluisaa ole.
  3. Saat tarjouksia, joista voit valita itsellesi sopivimman
    • et ole sidottu hyväksymään ensimmäistä vastaan tullutta tarjousta.
  4. Paremmat ehdot ja matalampi korko
    • Saat lainaa todennäköisemmin ja myös edullisemmin, sillä voit valita useista vaihtoehdoista sinulle sopivimman.

Mitä enemmän lainanantajia tavoitat yhdellä haulla, sitä suurempi todennäköisyys on saada myönteinen päätös – ja vieläpä paremmilla ehdoilla. Hae lainaa helposti palvelumme kautta.

mistä helposti lainaa

4. Lainan voi maksaa takaisin helpommin ja joustavammin kuin luulin

Kun sain viimein hyväksytyn lainapäätöksen ja rahat siirtyivät tililleni, kalvava tunne siitä, että tarvitsen rahaa heti, poistui onneksi nopeasti. Mutta rehellisesti sanottuna pelkäsin samalla, että nyt olin sitoutunut tiukkaan maksusuunnitelmaan, josta ei voisi poiketa.

Yllätyin kuitenkin positiivisesti.

Moni ei tiedä, kuten ei allekirjoittanutkaan tiennyt, että lainan takaisinmaksu ei aina ole kiveen hakattua. Olin ajatellut, että laina voi saada helposti ja se maksetaan pois tasan samalla summalla joka kuukausi, ilman joustoa tai liikkumavaraa. Mutta todellisuudessa useimmat lainat ja kulutusluotot tarjoavat enemmän vaihtoehtoja kuin luulisi.

Takaisinmaksun joustomahdollisuuksia, joita en tiennyt:

  • Eräpäivän siirto
    • Usein voit vaihtaa kuukausittaista eräpäivää, jolloin laina sopii paremmin palkkapäivän rytmiin. Tällöin voit laittaa lainanlyhennykset maksuun ikään kuin palkastasi suoraan.
  • Maksu- tai lyhennysvapaat kuukaudet
    • Joissain lainoissa voit pitää useampia lyhennysvapaita kuukausia vuodessa, jolloin sinun ei tarvitse maksaa lainaa takaisin.
  • Ylimääräiset lyhennykset
    • Jos saat ylimääräistä rahaa, kuten veronpalautuksia tai bonuksia, voit tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä lainaan ja säästää koroissa ja muissa kuluissa. Voit usein maksaa myös koko lainasi pois ilman kuluja.
  • Maksuerän koon muuttaminen
    • Jotkut lainanantajat tarjoavat mahdollisuutta pienentää tai kasvattaa kuukausierää elämäntilanteen mukaan.

Yllä olevat joustomahdollisuudet voivat olla ilmaisia tai maksullisia. Muista tarkistaa lainanantajan ehdot ennen lainan hakemista ja lopullisen tarjouksen hyväksymistä.

Laina-aika vaikuttaa kuukausierään ja lainan kokonaiskuluihin

Laina-ajalla voi vaikuttaa lainan kuukausierään ja kokonaiskuluihin merkittävästi. Lyhyempi laina-aika tarkoittaa sitä, että laina maksetaan takaisin nopeammin, jolloin kuukausittaiset erät ovat suurempia. Toisaalta tällöin korkokuluja ja muita kuukausittaisia lainaan liittyviä kuluja ei kerry niin paljoa, joten lainan kokonaiskustannukset ovat pienempiä. Vastaavasti pidempi laina-aika tarkoittaa pienempiä kuukausieriä ja suurempia kokonaiskuluja.

Mitoita laina-aika omaan budjettiisi sopivaksi niin, että maksat lainaa pois mahdollisimman nopeasti kuitenkin niin, että lainan takaisinmaksusta ei koidu liikaa rasitetta talouteesi. Voit hyödyntää tarvittaessa ylimääräisiä lyhennyksiä ja maksaa lainaa pois vieläkin nopeammin.

5. Kilpailutus voi säästää satoja ellei jopa tuhansia euroja

Tässä vaiheessa olin jo oppinut kantapään kautta, että lainaa voi saada helposti, mutta sen hinta ja ehdot voivat vaihdella hurjasti. Kuten aiemmin kerroinkin, olin ottanut lainaa yhdeltä yritykseltä, enkä ollut lainaan erityisen tyytyväinen. Päätin vertailla ensimmäistä hyväksyttyä lainaani siihen, mitä olisin voinut saada kilpailuttamalla useamman lainantarjoajan yhdellä kertaa.

Esimerkkejä käyttäjiemme säästöistä

Kilpailuttamalla saavutettu säästö on laskettu vertaamalla edullisinta ja kalleinta lainatarjousta keskenään.

Miksi kilpailutus kannattaa aina? – Löydät, mistä saa helposti lainaa edullisemmin

Lainapalvelut ja pankit arvioivat hakijoita erilaisilla kriteereillä. Yksi voi hylätä hakemuksesi, toinen tarjota lainaa korkealla korolla ja kolmas tehdä sellaisen tarjouksen, joka peittoaa muut tarjoukset heittämällä. Kun haet lainaa Arkadia Rahoituksen kautta, tavoitat yli 35 lainantarjoajaa yhdellä ilmaisella hakemuksella, jonka tekeminen ei sitouta sinua ottamaan lainaa.

Voit tietenkin kilpailuttaa lainat myös itse. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että luotettavia lainantarjoajia pitäisi ensin etsiä, jonka jälkeen pitäisi täytellä kymmeniä lainahakemuksia ja lopuksi vielä odotella ja vertailla mahdollisia tarjouksia. Tähän menee tuhottomasti aikaa, enkä ainakaan henkilökohtaisesti haluaisi lähteä tällaiseen mukaan.

Palvelumme kautta kilpailutat lainantarjoajat helposti ja varsin kattavasti. Mikä parasta, kaikki palvelumme lainanmyöntäjät ovat Suomessa vakiintuineita luotettavia rahoittajia, jotka toimivat Finanssivalvonnan alaisuudessa. Kauttamme voit siis varmistua siitä, että saat lainaa turvalliselta ja luotettavalta lainantarjoajalta.

Lainahakemus helposti

1. Täytä lainahakemus

Ilmaisen hakemuksen täyttäminen vie korkeintaan muutaman minuutin.

Lainatarjousten vertailu

2. Vertaile saamasi tarjoukset

Näet sinulle myönnetyt tarjoukset yhdeltä näkemältä -valitse niistä sinulle sopivin.

Lainarahat tilille

3. Rahat tilillesi

Valittuasi lainan saat rahat tilillesi jopa samana päivänä.

Kuka voi hakea lainaa helposti palvelumme kautta?

  • Olet vähintään 20-vuotias
  • Säännölliset palkka- tai eläketulot
  • Ei maksuhäiriömerkintöjä