Vertailemisesta on usein suurta hyötyä, on kyseessä tahansa tuote, palvelu tai rahoitusratkaisu. Vertailet sitten ruokapaikkoja, lentoja, hotelleja, puhelimia tai esimerkiksi kulutusluottoja, niin vain tuotteita tai palveluita vertaamalla saat kannatavan kokonaiskuvan, mikä on oikeasti paras vaihtoehto sinulle. Erityisesti lainavertailu on tärkeää kuluttajan näkökulmasta, sillä lainatarjouksissa saattaa olla suuriakin eroja eri pankkien ja rahoituslaitosten välillä. On tarpeesi mikä tahansa, niin muista aina vertailla ennen lopullisen päätöksen tekemistä.

Kilpailuta uusi tai vanha lainasi ilmaiseksi

Onneksi suomalaiset ovat ymmärtäneet kilpailuttamisen tuomat hyödyt, joka näkyy muun muassa kulutusluottojen vertailun lisääntymisenä. Tämä on selvä signaali siitä, että suomalaiset ovat vihdoin tajunneet, että vertailu parantaa mahdollisuuksia saada lainatarjouksia ja laina sopii juuri omaan käyttötarkoitukseen. Tärkein ja suurin etu lainoja vertaillessa on kuitenkin se, että vertailemalla lainatarjouksia voi oikeasti säästää suuriakin summia lainakustannuksissa. Myös digipankkien lisääntyminen on yksi osasyy siihen, miksi lainojen ja muiden rahoitusratkaisuiden vertailemisesta on tullut yhä tärkeämpää.

Lisääntynyt kilpailu lainamarkkinoilla on kuluttajan näkökulmasta vain hyvä asia, sillä se pitää lainojen korot alhaalla ja kuluttajilla on enemmän vaihtoehtoja mistä valita.

Kilpailuta uusi tai vanha lainasi + 30 lainapalvelulla

Miten lainoja vertailemalla voi säästää rahaa?

Lainavertailu tuo yksinkertaisesti säästöjä siten, että saat useita eri lainavaihtoehtoja, mistä valita. Lainojen kustannuksissa voi olla todella suuria hintaeroja, mikä lisää vain vertailun tärkeyttä entisestään. Älä siis tartu ensimmäiseen lainatarjoukseen vaan kokeile Arkadia Rahoitusta ja löydä sinun tarpeisiisi sopivin laina.

Älä tee vertailemisesta liian vaikeaa – Uuden tai vanhan lainan kilpailuttaminen onnistuu helposti Arkadia Rahoituksen avulla

Muista, että pelkkä kokonaiskustannusten tuijottaminen ei ole aina paras mahdollinen ratkaisu, vaan laina kannattaa sovittaa omaan elämäntilanteeseen sopivaksi. Pidempi laina-aika tarkoittaa pienempiä kuukausieriä, mutta lainan kokonaiskustannukset kasvavat, kun taas lyhyt laina-aika laskee lainan kokonaiskustannuksia, mutta kuukausierät nousevat.

Miten voin säästää nykyisen lainani kuluissa?

Moni luulee, että lainojen kilpailuttaminen koskee vain uusia lainoja. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan viisaat kuluttajat tarkistavat lainan korkotason aktiivisesti. Esimerkiksi pidemmän laina-ajan kulutusluotoissa lainan kilpailuttaminen uudelleen voi tuoda säästöjä, kun nykyinen laina korvataan uudella edullisemmalla lainalla. Myös useiden lainojen ja luottojen yhdistäminen on siis mahdollista. Lainojen yhdistäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että nykyiset lainat, luotot ja osamaksut yhdistetään yhdeksi lainakokonaisuudeksi, jolloin säästöä syntyy esimerkiksi siten, että et joudu enää maksamaan useita tilinhoitomaksuja ja muita kuluja.


Lainaa järkevämmin – Anna Arkadia Rahoituksen tehdä vertailutyö puolestasi

Arkadia Rahoituksen palvelu on:

  • Helppo – Vain yksi hakemus, jolla saat useita lainatarjouksia. (Mukana yli 30 lainapalvelua)
  • Nopea – Saat ensimmäiset tarjoukset heti hakemuksen lähettämisen jälkeen. (Parhaimmillaan laina on tililläsi jo saman päivän aikana.
  • Turvallinen– Kaikki vertailussa mukana olevat pankit ja rahoitusyhtiöt ovat tunnettuja ja vakavaraisia lainanmyöntäjiä, ja heillä on Suomen Finanssivalvonnan hyväksyntä.
  • Ilmainen – Palvelumme käyttö on maksutonta eikä sido asiakkaitamme mihinkään.
  • Tunnettu – Palvelumme toimii useassa eri maassa ja olemme kilpailuttaneet jo yli 100 000 lainaa
    Reilu – 70 % hakijoistamme saa tarjouksen.

Lainaa jopa 60 000 € – Korko alkaen 4,99%

Palvelu on maksuton

Lainasumma
- +
Laina-aika
- +
Kuukausierä
211
Aloita lainahakemus
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero

Jo yli 100 000 kilpailutettua lainaa

70% saa meiltä tarjouksen

Kuukausierä on laskettu 9,5 % esimerkkikorolla.
Esimerkkilaskelma: Todellinen vuosikorko on 11,21 %, kun lainasumma on 10 000 €, takaisinmaksuaika on 5 vuotta, tilinhoitomaksu 5 €, avausmaksu 49 € ja esimerkkikorko 9,5 %. Takaisinmaksettava summa on tällöin 12 950 €, eli 210 €/kk.

Nimelliskorko min 4,99 – max 20%. Todellinen vuosikorko min 4,99 – max 38 %. Laina-aika min 1 – max 15 vuotta.

Zmarta yhteistyö Rahalaitos yhteistyö Omalaina.fi yhteistyö Rahoitu.fi yhteistyö