Annuiteettilaina

Annuiteettilaina on lainan lyhennysmuoto, jossa laina-aika pysyy samana mutta viitekorkojen muutokset vaikuttavat maksusumman määrään. Se on hyvä lyhennysmuoto niille, joille esimerkiksi asuntolainan takaisinmaksuaikataulu on tärkeää tietää etukäteen ja joiden maksukyky riittää mahdolliseen koron nousuun.

Annuiteettilainoista puhutaan yleisimmin asuntolainojen yhteydessä, mutta annuiteettilainaa voi hakea myös muita tarkoituksia, kuten autolainaa varten. Annuiteettilaina sopiikin parhaiten juuri suurempien hankintojen, kuten kiinteistöjen, ajoneuvojen tai veneiden hankintaan. Nämä lainat ovat yleensä pitkäkestoisia ja laina-aika voi olla vuosia, tai jopa vuosikymmeninä pitkä. Annuiteettilaina on suosittu vaihtoehto sen tarjoaman vakauden ja ennalta-arvattavuuden takia.

laina laskuri

Mikä on annuiteettilaina?

Asuntolainaa ottaessa valitsee lainanottaja itselleen sopivimman lainan lyhennysmuodon. Eri lyhennystavoissa viitekoron muutos vaikuttaa joko laina-aikaan tai lainan kuukausierään. Asuntolainan lyhennystapaa päättäessä onkin tärkeää huomioida, onko sinulle tärkeämpää, että laina maksetaan takaisin tietyssä ajassa, vai, että lainan kuukausierät pysyvät aina samana.

Annuiteettilaina on yksi suosituimpia asuntolainan lyhennys muotoja. Velan takaisinmaksu on selkeämpää, kun maksuaikataulu on tiedossa. Annuiteettilainan jokainen maksuerä on lainan alkutilanteessa yhtä suuri ja maksuerään sisältyy sekä lyhennys, että korko. Viitekoron muuttuessa myös lainan maksuerä muuttuu mutta laina-aika pysyy aina samana. Jos korot siis nousevat, nousee myös lainan takaisinmaksuerä, ja jos korot puolestaan laskevat, laskee maksueräkin. Jos korot pysyvät samana, ei lainan takaisinmaksuerään tule muutoksia. Annuiteettilainan alussa suurin osa takaisinmaksuerästä kuluu koron maksuihin, mutta sen edetessä koron osuus pienenee ja lyhennyksen määrä kasvaa.

Koska viitekoron määrän muutos vaikuttaa lainan takaisinmaksuerän määrään, on annuiteettilaina sopivin vaihtoehto henkilöille, joilla on varmat tulot ja joiden joka kuukautinen budjetti kestää korkojen heilahtelusta johtuvat maksuerämuutokset.

Annuiteettilaina vai tasalyhennys?

Annuiteettilainan lisäksi yleinen asuntolainan takaisinmaksu muoto on tasalyhennys. Tasalyhennyslainan takaisinmaksuerä pysyy aina samana mutta lainan maksuaika vaihtuu korko muutosten mukaan. Korkojen kasvaessa maksuerä pitenee ja niiden laskiessa puolestaan lyhenee. Näin ollen velallinen ei tarkalleen tiedä, kuinka kauan lainan maksuaikaa on jäljellä.

Molemmilla lainamuodoilla on omat hyötynsä ja haittansa. Tasalyhennyksen selkein hyöty on, että lainan kuukausierä on aina tiedossa korkomuutoksista huolimatta, mikä puolestaan auttaa joka kuukautisen budjetin tekemisessä. Selkein haitta on laina-ajan epäselvyys, mikä voi vaikeuttaa pidemmän tähtäimen taloudellista suunnittelua. Annuiteettilaina puolestaan tarjoaa selkeän maksuaikataulun ja lainan takaisinmaksu ei voi venyä vuosikausia odotettua pidemmäksi. Haittana luonnollisesti on mahdollisista korkomuutoksista johtuva lainan maksuerän kasvu.

Kolmas lainan takaisinmaksu tapa on tasaerälyhennys. Se toimii annuiteettilainan tavoin, ja maksuerään sisältää niin lyhennyksen, kun koronkin. Ero tasaerolyhennyksen ja annuiteettilainan välillä on mitä tapahtuu viitekoron noustessa. Annuiteettilainan kohdalla lainan kuukausierä nousee, kun taas kiinteän tasaerälainan laina-aika pitenee, mutta kuukausierä pysyy samana.

Annuiteettilainan kiinteä korko

Annuiteettilainan korko voi olla joko kiinteä tai vaihtuva. Lainaa ottaessaan lainanhakija voi halutessaan suojautua korkoriskiltä valitsemalla kiinteäkorkoisen lainan. Kiinteäkorkoinen laina tarkoittaa siis, että lainan kuukausierä pysyy samana tietyn aikajakson ajan korkomuutoksista huolimatta. Kiinteä korkojakson pituus vaihtelee sopimuksen mukaan mutta voi olla viidestä vuodesta, jopa kymmeneen vuoteen. Kiinteä korkojakso auttaa budjetoinnissa mutta koron maksutapaa valitessa kantaa myös huomioida, että jos viitekorot kiinteän korkojakson aikana alenevat, pysyy lainan kuukausierä silti samana ja voit siis päätyä maksamaan enemmän, kun mitä maksaisit, jos lainasi korko olisi vaihtuva.

Laina-ajan ja koron vaikutus annuiteettilainan maksueriin

Annuiteettilainan maksueriin vaikuttavat seuraavat asiat: laina-aika, lainasumma ja korko. Laina-aika on nimensä mukaisesti pankin kanssa sovittu lainan takaisinmaksuaika, lainasumma puolestaan pankilta lainattu summa ja korko pankin lainasta perimä maksu.

Laina-aika vaikuttaa maksuerin suuruuteen; mitä pidempi maksuaika, sitä pienemmät maksuerät lainallasi on. Kannattaa kuitenkin huomioida, että pidemmällä laina-ajalla maksat enemmän korkoa ja lainan kokonaiskustannukset näin ollen kasvavat. Lainasumman vaikuttaa lainan maksueriin samalla tapaa, sillä mitä suurempi lainattu summa on, sitä suuremmat sen kuukausierät ovat. Lainasumma kannattaakin siis suhteuttaa laina-aikaan. Vaihtuvan annuiteettilainan kohdalla viitekorkojen muutokset voivat myös vaikuttaa takaisinmaksueriin. Korkojen kasvaessa maksuerä kasvaa ja korkojen alentuessa, maksuerä alenee.

Annuiteettilainan laskeminen

Annuiteettilainaa harkitessa kannattaa tutustua siihen, miten laina lasketaan. Annuiteettilainassa korot ovat vakio, mutta on huomioitava, että todellisuudessa ne vaihtelevat ja tämän tapahtuessa laskelma tulee päivittää uusilla tiedoilla. Laskentahetken viitekorko, eli korko johon pankki perustaa lainansa koron, tulee myös ottaa huomioon. Tämä peruskaava sopii annuiteettilainan kuukausierän laskemiseen:

A = Maksuerä

n = Maksuerien kokonaismäärä (kuukausi)

p = Korkokanta (prosentti)

N = Lainan määrä

Älä kuitenkaan panikoi, jos lainan laskeminen ei kotikonstein onnistu. Verkosta on helppo löytää useampi annuiteettilainalaskuri, joka laskee lainasi kuukausierät puolestasi. Laskurit voivat myös auttaa selvittämään lainan kokonaiskustannukset, mitkä ovat myöskin hyödyllistä tietää ennen lainan ottamista.

Lainalaskurin käyttäminen

Verkosta löytyvät lainalaskurit voivat auttaa sinua annuiteettilainasi kuukausierin laskemisessa, sekä annuiteettilainojen ja tasalyhennyslainojen vertailussa. Laskurit ovat erinomaisen helppokäyttöisiä. Kirjaat vain laskuriin lainatyypin, lainasumman, laina-ajan ja korkoprosentin. Jotkut laskurit saattavat myös kysyä kuinka usein lainan lyhennys ja korot maksetaan. Lainalaskuri maksaa tarvittavat tiedot puolestasi ja tekee lainojen valinnasta helpompaa.

Lainalaskurin käyttäminen voi auttaa sinua valmistautumaan pankin kanssa käytäviin lainaneuvotteluihin, sillä se auttaa antamaan sinulle kokonaisvaltaisen kuvan tarjolla olevista lainavaihtoehdoista. Laskuri myöskin auttaa lainan kuukausierin selventämisessä ja avustaa sinua selvittämään minkälainen maksuaikataulu on juuri sinulle sopiva. Naiden seikkojen etukäteen tietäminen on hyödyllistä niin sinulle, kuin pankillekin ja auttaa pankin lainavirkailijaa löytämään sinulle sopivimman lainavaihtoehdon.

Maksuvapaat jaksot

Jos lainasi on annuiteettilaina, on sinun mahdollista hakea maksuvapaata jaksoa. Tämä siis tarkoittaa, että sinun ei tarvitse maksaa lainanlyhennystä sovittuna aikavälinä. Tämä voi vaihdella muutamasta kuukaudesta, jopa kokonaiseen vuoteen.

Tämä on erityisen hyödyllistä, jos elämäntilanteessa muuttuu radikaalisti, esimerkiksi työttömyyden tai sairastumisen vuoksi ja sinun on tehtävä muutoksia joka kuukautiseen budjettiisi. Maksuvapaa jakso ei tietenkään ole ilmainen, vaan se kasvattaa jäljellä olevan maksuerän korkoa. Joskus pankit voivat kuitenkin tarjota maksuvapaan summan lisäämistä lainan maksusummaan.

Ylimääräinen lainanlyhennys

Annuiteettilainaa takaisin maksaessa on myös mahdollista suorittaa ylimääräinen lainanlyhennys. Tämä siis tarkoittaa, että lainan maksaja maksaa lainaa takaisin normaalia lainaerää enemmän. Tämä ei korvaa tulevia maksueriä, mutta nopeuttaa lainan takaisinmaksua. Ylimääräinen lainanlyhennys voi olla otollinen vaihtoehto, jos lainan maksaja on esimerkiksi saanut suuren rahasumman perinnön tai veikkausvoiton muodossa ja haluaa käyttää sen tai osan siitä lainansa takaisinmaksuun. Tämä voi auttaa säästämään rahaa pidemmällä aikavälillä, sillä se auttaa maksajaa pääsemään velkataakastaan nopeammin eroon.

Yhteenveto

Kuten sanottua, annuiteettilaina on vain yksi lainavaihtoehto ja löytääksesi sinulle sopivimman lainan, kannattaa eri vaihtoehdot käydä tarkasti läpi. Annuiteettilaina voi olla sinulle sopivin vaihtoehto, jos taloutesi kestää korkojen heilahteluista johtuvat maksuerien muutokset. Jos taas haluat asuntolainasi maksuerien pysyvän aina samoina, on tasalyhennys parempi vaihtoehto. Tärkeintä on, että odotuksesi lainan ja sen takaisinmaksuaikataulun suhteen ovat realistiset ja olet suhteuttanut ne taloudelliseen tilanteesi. Näin takaat, että lainan hinta sopii budjettiisi, vaikka elämäntilanteesi tulevaisuudessa muuttuisikin.

Edullinen luotto – nopea, mutkaton, luotettava

Arkadia Rahoituksen avulla voit vertailla useiden lainanantajien tarjouksia ilman sitoumusta ja täysin veloituksetta. Tämä antaa sinulle kattavan katsauksen lainavaihtoehdoistasi ja antaa sinun valita parhaan tarjouksen.

Täytä lomake nyt ja vertaa korkoja jopa yli 35 pankissa – läpinäkyvästi ja nopeasti.

Palvelu on maksuton

Lainasumma
Laina-aika
Kuukausierä
211
Aloita lainahakemus
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero

Jo yli 240 000 kilpailutettua lainaa

70% saa meiltä tarjouksen

Kuukausierä on laskettu 9,5 % esimerkkikorolla.
Esimerkkilaskelma: Todellinen vuosikorko on 11,21 %, kun lainasumma on 10 000 €, takaisinmaksuaika on 5 vuotta, tilinhoitomaksu 5 €, avausmaksu 49 € ja esimerkkikorko 9,5 %. Takaisinmaksettava summa on tällöin 12 950 €, eli 210 €/kk.

Nimelliskorko min 4,00 – max 20%. Todellinen vuosikorko min 4,00 – max 38 %. Laina-aika min 1 – max 15 vuotta.

Rahalaitos yhteistyö Axolaina yhteistyö Omalaina.fi yhteistyö Rahoitu.fi yhteistyö Zmarta yhteistyö Sortter yhteistyö