lainaa-lainanvalittajalta

Viime vuosina pankit ovat siirtyneet vuosi vuodelta enemmän digitaalisiksi ja valtaosa pankkiasioinnista hoituu kotisohvalta tietokoneen tai kännykän välityksellä. Samaan aikaan uusia pankkeja ja rahoitusyhtiöitä on rantautunut Suomeen jopa kymmeniä. Ja uusien pankkien myötä markkinoille on rantautunut myös lainanvälittäjiä. Miten tämä sitten vaikuttaa lainaa tarvitsevan kuluttajan tilanteeseen?

Kiristynyt kilpailu ja pankkien siirtyminen verkkoon voi olla todella hyödyllistä suomalaisille. Lainan hinta ja kulut vaihtelevat paljon riippuen eri pankeista ja rahoitusyhtiöistä. Kun pankkeja ja rahoitusyhtiöitä alkaa olla markkinoilla kymmeniä, alkaa lainanvälittäjän käyttäminen on järkevää. Monissa tapauksissa vakuudetonta lainaa voi saada lainanvälittäjän kautta helpommin ja matalammalla korolla, kuin jos lainaa haettaisiin omasta tutusta pankista. Vuonna 2015 perustettu Arkadia Rahoitus vertailee useita eri pankkeja ja rahoituslaitoksia, jotka toimivat kaikkialla Pohjoismaissa. Maksuton palvelu auttaa kuluttajia saamaan halvempaa lainaa kotimaisilta ja kansainvälisiltä lainantarjoajilta. Arkadia Rahoitus on auttanut yli 100 000 suomalaista saamaan edullisempaa lainaa.

Vaikka lainatarjous omasta pankista saattaa ensi alkuun vaikuttaa hyvältä, on aina järkevää kilpailuttaa myös muut lainantarjoajat, sillä vain sillä vain vertailemalla saat selville, mistä saat lainaa kaikkein halvimmalla. Lainatarjouksen pyytäminen lainanvälittäjältä ei maksa sinulle mitään ja prosessi voidaan tehdä kokonaan verkossa muutamassa minuutissa. Lainanvälittäjän etu on siinä, että lainaprosessi on yleensä nopeampi ja joustavampi verrattuna siihen, että hakisit lainaa perinteisestä pankista. Monissa tapauksessa pankki voi vaatia lainalle myös vakuuksia. Lainan vakuutena voi toimia esimerkiksi talo tai muu omistamasi omaisuus, kuten mökki tai metsä. Suosittelemme, että vertailet useita erilaisia vaihtoehtoja ennen lainan hakemista. Tämä on ainoa tapa varmistaa, että et maksa liikaa vakuudettomasta lainastasi. Käytä Arkadia Rahoitusta ja katso, mistä saat lainaa halvimmalla.

Vertaile rahoituslaitokset ja pankit tästä

Lainanvälittäjät työskentelevät yleensä yli 10 eri pankin kanssa, mutta joissakin tapauksissa jopa 25 eri pankin kanssa. Tämä ei tarkoita vain sitä, että mahdollisuudet saada lainatarjous ovat paljon suuremmat, vaan saat todennäköisesti myös alhaisemman koron käyttämällä lainanvälittäjää apunasi lainanhakuprosessissa. Monet perinteiset pankit tarjoavat lainoja vain omalle asiakkaalleen ja vakuudettoman lainan korko riippuu asiakasasemastasi.

Lainaa lainanvälittäjältä

Lainavertailu on taloudellisesti viisas valinta


Koskaan ei kannata tarttua ensimmäiseen tarjoukseen, joka tulee vastaan lainamarkkinoilla, sillä se voi lopulta osoittautua todella kalliiksi päätökseksi. Ilman lainavertailua et voi koskaan tietää, maksatko lainastasi huomattavasti enemmän kuin lopulta pitäisi. Vertailun avulla saat selkeämmän kokonaiskuvan lainamarkkinoiden hintatasosta ja näin ollen sinun on helpompaa tehdä oikea päätös. Varaa siis aikaa ja vertaile eri vaihtoehtoja rauhassa, tällä tavalla voit säästää todella paljon lainakuluissasi.

Lainojen kilpailutus Arkadia Rahoituksella on ilmaista ja voit tehdä vertailua helposti verkossa. Arkadia Rahoituksen kautta voit saada lainatarjouksia tunnetuilta kotimaisilta pankeilta sekä ulkomaisilta lainantarjoajilta. Lainojen vertailu on taloudellisesti järkevä päätös riippumatta siitä, haetko uutta lainaa vai onko sinulla jo lainoja, joita haluat yhdistää. On hyvinkin mahdollista, että voit saada vertailun avulla paremman tarjouksen nykyisestä lainastasi, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että säästät rahaa. Vertaile pankit ja rahoituslaitokset nyt ja hanki parempi laina Arkadia Rahoituksen avulla:

  1. Valitse lainasumma, laina-aika ja kuukausimaksu
  2. Täytä lyhyt lainahakemus
  3. Saat monia tarjouksia eri lainantarjoajilta

Palvelu on maksuton

Lainasumma
Laina-aika
Kuukausierä
211
Aloita lainahakemus
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero

Jo yli 200 000 kilpailutettua lainaa

70% saa meiltä tarjouksen

Kuukausierä on laskettu 9,5 % esimerkkikorolla.
Esimerkkilaskelma: Todellinen vuosikorko on 11,21 %, kun lainasumma on 10 000 €, takaisinmaksuaika on 5 vuotta, tilinhoitomaksu 5 €, avausmaksu 49 € ja esimerkkikorko 9,5 %. Takaisinmaksettava summa on tällöin 12 950 €, eli 210 €/kk.

Nimelliskorko min 4,00 – max 20%. Todellinen vuosikorko min 4,00 – max 38 %. Laina-aika min 1 – max 15 vuotta.

Rahalaitos yhteistyö Axolaina yhteistyö Omalaina.fi yhteistyö Rahoitu.fi yhteistyö Zmarta yhteistyö Sortter yhteistyö