avioero

Avioero on usein hyvin raskas ja pitkä prosessi. Stressitasot voi olla todella korkealla varsinkin silloin kun avioeroon liittyy lapsia ja velkaa. Valitettavasti tosiasia on kuitenkin se, että vaikka avioliitto päättyisi lopulta eroon, niin laskut ja muut juoksevat kulut jatkuvat normaalisti. On myös mahdollista, että kulut jopa kasvavat. Avioero onkin tiukka paikka henkisesti, mutta suurempana yllätyksenä monelle tulee se, kuinka paljon avioero vaikuttaa myös omaan talouteen. Rahankäyttö saattaa vaatia suuriakin muutoksia, sillä avioeron myötä kaikkia kuluja ei voi enää jakaa puolison kanssa.

Avioeroa pidetäänkin usein suomalaisten kotitalouksien suurimpana taloudellisena riskinä. Selvitimme miten mahdolliseen avioeroon kannattaa varautua taloudellisesti ja mitä avioero oikeastaan maksaa.

Henkilökohtaiset ja yhteiset velat avioerossa – Kilpailuta ja siirrä velat jommankumman nimiin

Avioero vaikuttaa suuresti omaan talouteen ja usein kulut lisääntyvätkin huomattavasti. Tämän takia onkin järkevää suunnitella koko talous uusiksi ja laskea, tulot ja kulut uudelleen. Kuukausibudjetin tekeminen voikin olla todella järkevä vaihtoehto, koska se helpottaa oman taloudenhallintaa huomattavasti.

Avioero voi kuitenkin tuoda eteen yllättäviä menoja, joihin ei ole osannut varautua. Kulujen karsiminen minimiin on ensiarvoisen tärkeää. Jo ennen avioeroa kannattaa selvittää ja listata ylös kaikki henkilökohtaiset ja yhteiset velat, luotot ja lainat. Voi olla järkevää siirtää lainat omiin nimiin tai puolison nimiin, sillä yhteisten lainojen hoito avioeron jälkeen on yhä yhteistä ja vaatii luottamusta. Velkojen järjestely kannattaa aloittaa lainojen kilpailutuksella ja yhdistelyllä. Vain kilpailuttamalla eri pankit ja lainat voit varmistua siitä, että saat edullisen lainan sinulle suotuisilla ehdoilla. Myös vakuutukset ja mahdolliset luottokortit kannattaa kilpailuttaa uudelleen sekä siirtää omiin nimiin.

Hyvin suunniteltu oma talous helpottaa elämää ja vähentää stressiä avioeroprosessin aikana. Hyvin hoidettu oma talous onkin yksi askel kohti uutta ja valoisampaa tulevaisuutta.

Aloita velkojen järjestely ja kilpailutus

Avioero, ositus ja velat

Avioerossa puolisoiden omaisuus jaetaan eli ositetaan. Puolisoiden omaisuus ositetaan vain silloin, kun parilla ei ole avioehtoa. Jos avioehtoa ei ole laadittu ja vähintään toinen osapuoli haluaa osituksen, niin silloin omaisuus jaetaan eronneen parin kesken. Osituksen hoitamiseen kannattaa ehdottomasti palkata lakimies, jos vähänkään on epävarma. Osituksessa enemmän omaisuutta omistava joutuu yleensä maksajaksi eli varakkaamman puoliskon kannattaakin miettiä avioehdon laatimista jo ennen avioliittoa.

Eronnut pariskunta voi tietysti myös sopia omasta tavasta jakaa omaisuus, kunhan kumpikin osapuolista suostuu järjestelyyn. Jos omaisuudesta ja muista asioista voidaan sopia ilman asianajajan apua, niin silloin voi säästää helposti tuhansia euroja asianajaja kuluissa.

Osituksessa ei jaeta pelkkää omaisuutta, vaan myös velat jaetaan. Avioerossa suurin taloudellinen ongelma tuleekin usein asuntovelasta, jonka maksu voi vaikeutua huomattavasti eron myötä. Yleensä avioeron jälkeen edessä onkin väistämättä muutto edullisempaan asuntoon – ainakin hetkellisesti.

Rauhoita taloutesi ja kilpailuta järjestelylainat

Avioero ja verotus

On olemassa tiettyjä tilanteita, jolloin avioerolla on vaikutusta verotukseen. Avioero vaikuttaa verotukseen usein silloin, jos parilla on yhteinen asunto tai yhteisiä lapsia. Esimerkiksi, jos toinen puolisoista alkaa maksaa elatusmaksuja yhteisistä lapsista, voi elatusmaksuista maksaja hakea niin sanottua ”elatusvelvollisuusvähennystä” verotuksessa.

Myös yhteinen asunto jää erotilanteessa jommallekummalle osapuolelle. Tässä kohtaa asuntoon jäävä voi joutua ottamaan lisävelkaa, jolloin asuntoon jäävä joutuu lähes poikkeuksetta maksamaan varainsiirtoveroa uudesta lainasta.

Tasapainota taloutesi järjestelylainalla

Avioeron yhteydessä asumiskustannukset ja monet muutkin pienet kulut voivat helposti tuplaantua. Vanhoja lainoja ja luottoja pitää kuitenkin lyhentää entiseen tapaan. Tässä tapauksessa järjestelylaina on järkevä valinta. Sen avulla voit tasapainottaa henkilökohtaisen taloutesi, kuukausittaiset kulusi ja velkasi. Saat kuukausierän josta selviydyt helpommin. Arkadia Rahoituksen kautta voit kilpailuttaa järjestelylainat aina 60.000 euroon saakka ilman tarvetta vakuuksille tai takaajille. Täytä lainahakemus ja saat henkilökohtaiset lainatarjoukset jopa samana päivänä.

Lainaa jopa 60 000 € – Korko alkaen 4,99%

Palvelu on maksuton

Lainasumma
- +
Laina-aika
- +
Kuukausierä
211
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero

Jo yli 100 000 kilpailutettua lainaa

70% saa meiltä tarjouksen

Kuukausierä on laskettu 9,5 % esimerkkikorolla.
Esimerkkilaskelma: Todellinen vuosikorko on 11,21 %, kun lainasumma on 10 000 €, takaisinmaksuaika on 5 vuotta, tilinhoitomaksu 5 €, avausmaksu 49 € ja esimerkkikorko 9,5 %. Takaisinmaksettava summa on tällöin 12 950 €, eli 210 €/kk.

Nimelliskorko min 4,99 – max 20%. Todellinen vuosikorko min 4,99 – max 38 %. Laina-aika min 1 – max 15 vuotta.

Hakemuksen käsittelee kumppanimme, joka on luvanvarainen lainanvälittäjä.
Zmarta yhteistyö Rahalaitos yhteistyö Omalaina.fi yhteistyö Rahoitu.fi yhteistyö