Keittioremontin-rahoitus-kannattaa-kilpailuttaa

Jarin talous joutui todelliselle koetukselle viime syksynä, kun vastikään hankittu astianpesukone sanoi sopimuksensa irti ja valutti pesuvedet parketille.

– Vuoto aiheutti vesivahingon, joten edessä oli keittiöremontti, Jari kertoo.

Vakuutusyhtiön mukaan vesivahinko oli aiheutunut astianpesukoneen asennusvirheestä, minkä vuoksi kotivakuutus ei korvannut vahinkoja. Myöskään pesukoneen myyneellä kaupalla ei ollut korvausvelvollisuutta, sillä Jari oli rahaa säästääkseen asentanut koneen itse.

Keittiökaupoista ei löytynyt sopivaa valmista keittiöratkaisua, joten Jari päätti ostaa astianpesukoneen, lieden ja keittiön kaapit eri liikkeistä. Ongelmaksi muodostui kuitenkin rahoitus, sillä Jarin säästöt olivat huvenneet vesivahingon aiheuttaneeseen tiskikoneeseen.

– En halunnut myöskään tehdä hankintoja osamaksulla, sillä lainanhoitokulujen maksaminen useaan paikkaan olisi tiennyt satojen eurojen menetystä vuodessa.

Rahoitushuolissa auttoi kuitenkin Arkadia Rahoituksen lainapalvelu, joka välitti Jarin hakeman 8 000 euron lainan kilpailutettavaksi eri lainanvälittäjille.

– Kulutusluotto oli selvästi halvempi kuin osamaksu. Nyt lyhennän vain yhtä lainaa yhteen paikkaan.

Jari arvostaa myös sujuvaa hakemusprosessia.

– Lainan hakeminen oli helppoa ja nopeaa. Sain sähköpostiini useita tarjouksia, joista valitsin itselleni sopivimman.

Palvelu on maksuton

Lainasumma
Laina-aika
Kuukausierä
211
Aloita lainahakemus
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero

Jo yli 200 000 kilpailutettua lainaa

70% saa meiltä tarjouksen

Kuukausierä on laskettu 9,5 % esimerkkikorolla.
Esimerkkilaskelma: Todellinen vuosikorko on 11,21 %, kun lainasumma on 10 000 €, takaisinmaksuaika on 5 vuotta, tilinhoitomaksu 5 €, avausmaksu 49 € ja esimerkkikorko 9,5 %. Takaisinmaksettava summa on tällöin 12 950 €, eli 210 €/kk.

Nimelliskorko min 4,00 – max 20%. Todellinen vuosikorko min 4,00 – max 38 %. Laina-aika min 1 – max 15 vuotta.

Rahalaitos yhteistyö Axolaina yhteistyö Omalaina.fi yhteistyö Rahoitu.fi yhteistyö Zmarta yhteistyö Sortter yhteistyö