Talous kuntoon kesaksi

Nyt on erinomainen aika hoitaa talous kuntoon ennen kesää! Listasimme 3 helppoa tapaa säästää rahaa kesäksi.

Suomen kesä on lyhyt, joten siitä haluaa aina nauttia täysillä. Nauttiminen ja rahojen kanssa kitsastelu eivät yleensä kuitenkaan sovi yhteen. Selvitimme Arkadia Rahoituksella 3 helppoa tapaa, miten rahat saa riittämään paremmin kesällä.

Kevät saa suomalaiset usein liikkeelle pitkän talven jälkeen. Keväällä moni laittaa pihan ja kodin kuntoon, laittaa mökin valmiiksi kesää varten ja alkaa kenties suunnittelemaan kesän lomamatkoja varsinkin nyt, kun koronarajoitukset ovat vihdoin helpottaneet ympäri maailmaa.

Kevät on myös erinomainen aika tarkistaa oma rahatilanne ja tehdä talouden suursiivous, jolloin turhat kulut karsittua ennen kesää. Listasimme alle kolme konkreettista esimerkkiä siitä, miten sinä voit säästää suuriakin summia rahaa kesäksi käyttämällä palveluamme.

1. Yhdistä lainat

Jos olet hankkinut esimerkiksi kodin elektroniikkaa tai huonekaluja osamaksulla ja lyhennät samalla esimerkiksi luottokorttivelkoja, niin silloin kannattaa ehdottomasti yhdistää lainat. Yhdistelylainan avulla kokoat kaikki osamaksut, luotot ja lainat yhdeksi edullisemmaksi lainaksi, jolloin säästöjä voi tulla vuositasolla jopa useita satoja euroja.

Arkadia Rahoituksen avulla kilpailutat yli 30 lainapalvelua, jolloin löydät helposti ja nopeasti sinulle parhaimman yhdistelylainan. Yhdistelylaina tuo selkeyttä ja säätöjä omaan talouteen, sillä maksat vain yhtä lyhennystä usean pienen lainan sijaan. Lisäksi maksat vain yhdet lainanhoitokulut.

Yhdistä lainat, luotot ja osamaksut muutamassa minuutissa

2. Tarkista luottojen ja lainojen korot

Niinkin helppo ja yksinkertainen asia kuin nykyisten lainojen ja luottojen korkotason tarkistaminen voi auttaa sinua säästämään satoja euroja kesää varten. Kulutusluottojen tarjoajat kilpailevat jatkuvasti keskenään uusista asiakkaista, mikä tarkoittaa sitä, että korot voivat vaihdella suurestikin eri lainantarjoajien välillä. Kulutusluotot ovat muutenkin olleet myllerryksessä viime aikoina lakimuutosten ja erilaisten rajoitusten johdosta, eli jos et ole tarkistanut lainasi korkotasoa aikoihin, niin on hyvinkin todennäköistä, että saat laskettua lainasi korkoa, jolloin lainasi kuukausilyhennys ja kokonaiskustannukset laskevat.

Esimerkiksi Arkadia Rahoituksen kilpailutuksessa pienin todellinen vuosikorko on 4,00 %. Katso voitko saada nykyisen lainasi edullisemmin.

3. Ota tarvittaessa edullinen laina

Kesällä voi iskeä äkillinen rahantarve, esimerkiksi jos auto hajoaa juuri ennen mökkireissua tai ilmastointilaite sanoo itsensä irti juuri kuumimpina kesäpäivinä. Yllättäviin menoihin voi hakea edullista kulutusluottoa tai jos haluaa joutavamman rahoitusratkaisun niin myös joustoluotto on erinomainen valinta. On lainatarpeesi mikä tahansa, niin eri lainantarjoajat kannattaa aina kilpailuttaa, sillä vain kilpailuttamalla saat selville, mistä saat edullisimman lainan. Onneksi Arkadia Rahoituksen 100 % ilmainen kilpailutus palvelu hoitaa raskaan kilpailutustyön puolestasi ja saat lainatarjouksia heti täytettyäsi hakemuksen.

Voit hakea lainaa 2 000–60 000 euroa 1–15 vuoden takaisinmaksuajalla. Täytä nopea hakemus ja saa sinulle räätälöityjä lainatarjouksia.

Kilpailuta lainat 60 000 € asti (Korko alk. 4,00%)

Palvelu on maksuton

Lainasumma
Laina-aika
Kuukausierä
211
Aloita lainahakemus
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero

Jo yli 200 000 kilpailutettua lainaa

70% saa meiltä tarjouksen

Kuukausierä on laskettu 9,5 % esimerkkikorolla.
Esimerkkilaskelma: Todellinen vuosikorko on 11,21 %, kun lainasumma on 10 000 €, takaisinmaksuaika on 5 vuotta, tilinhoitomaksu 5 €, avausmaksu 49 € ja esimerkkikorko 9,5 %. Takaisinmaksettava summa on tällöin 12 950 €, eli 210 €/kk.

Nimelliskorko min 4,00 – max 20%. Todellinen vuosikorko min 4,00 – max 38 %. Laina-aika min 1 – max 15 vuotta.

Rahalaitos yhteistyö Axolaina yhteistyö Omalaina.fi yhteistyö Rahoitu.fi yhteistyö Zmarta yhteistyö Sortter yhteistyö
Kirjoittaja Johannes S

Kirjoittanut Johannes S