laina veneeseen

Venekauppa kiihtyy aina kevään edetessä kohti kesää. Veneily onkin Suomessa erittäin suosittu kesäharrastus, ja koronan myötä veneily on kasvattanut suosiotaan entisestään, kun ulkomaille lähteminen on ollut lähes mahdotonta. Venekauppa olikin voimakkaassa kasvussa 2020 ja 2021.

Venekauppa jatkoi kasvuaan vuonna 2021

Traficomin uusien vesikulkuneuvojen rekisteröintitilastosta näkee, että vuonna 2021 rekisteröitiin peräti 5167 uutta vesikulkuneuvoa. Suosituin venemalli oli jälleen kerran moottoriveneet, joita myytiin vuonna 2021 yli 3800 kpl. Myös vesijettejä rekisteröitiin hieman yli 1200 kappaletta. Uusia purjeveneitä rekisteröitiin hyvin vähän vai 22 kappaletta, liekö sitten syynä purjeveneiden kallis hinta vai käytettyjen purjeveneiden kova kysyntä.

Yhtenä syynä veneilyn suosion kasvuun voi varmasti pitää koronapandemiaa ja sen aiheuttamia matkustusrajoituksia. Suomalaiset ovatkin viihtyneet muutamana edellisvuonna mökeillään, mikä on luonnollisesti lisännyt veneiden kysyntää. Veneilystä onkin muodostunut koko perheen yhteinen harrastus ja pidetty ulkoilutapa kesäisin. Mikäli mielii vesille uudella tai käytetyllä veneellä vuonna 2022, kannattaa kuluttajan suunnata venekaupoille jo hyvissä ajoin, sillä maailmanlaajuinen komponenttipula on vaikeuttanut veneiden saatavuutta ja pitkittänyt toimitusaikoja. Komponenttipula on vaikuttanut moottorien eri osien saatavuuteen ja osien saamisessa onkin ollut välillä suuriakin vaikeuksia.

Löydä edullinen venelaina

Kilpailuta venelainat Arkadia Rahoituksen avulla

Mikäli suunnittelet veneen hankintaa tai olet jo löytänyt unelmiesi veneen, niin eteen tulee väistämättä kysymys, miten veneen rahoitus kannattaa järjestää. Mikäli tavoitteena on löytää mahdollisimman edullinen rahoitus uudelle tai käytetylle veneelle, kannattaa ehdottomasti hyödyntää lainojen kilpailutukseen erikoistunutta palvelua. Kilpailutuspalvelun käyttäminen on järkevää, koska saat yhdellä hakemuksella useita tarjouksia eri pankeilta ja rahoituslaitoksilta.

Esimerkiksi suomalaisen Arkadia Rahoituksen kilpailutuspalvelu on täysin maksuton, eikä sen käyttö sido vielä ottamaan lainaa. Arkadia Rahoituksen avulla voit saada henkilökohtaisia lainatarjouksia yli 30 pankilta ja rahoituslaitokselta aina 60 000 euroon saakka ilman vakuuksia tai takaajia. Sinun tulee vain täyttää yksi muutamassa minuutissa tehtävä hakemus ja voit saada ensimmäiset lainatarjoukset jo heti hakemuksen jättämisen jälkeen. Suosittelemme kuitenkin odottamaan, että olet saanut kaikki tarjoukset, sillä joillakin lainapalveluilla tarjouksen antaminen voi kestää hieman pidempään. Venelainan kilpailuttaminen kannattaakin aina, on kyseessä sitten uusi tai käytetty vene. 

Löydä edullinen venelaina Arkadia Rahoituksen avulla

  • Venelainaa 60 000€ asti
  • Laina-aika 1-15 vuotta
  • Korko alkaen 4,00%
  • Ei vakuuksia eikä takaajia
  • Ilmainen hakemus ilman sitoutumista

Kilpailuta lainat 60 000 € asti (Korko alk. 4,00%)

Palvelu on maksuton

Lainasumma
Laina-aika
Kuukausierä
211
Aloita lainahakemus
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero

Jo yli 200 000 kilpailutettua lainaa

70% saa meiltä tarjouksen

Kuukausierä on laskettu 9,5 % esimerkkikorolla.
Esimerkkilaskelma: Todellinen vuosikorko on 11,21 %, kun lainasumma on 10 000 €, takaisinmaksuaika on 5 vuotta, tilinhoitomaksu 5 €, avausmaksu 49 € ja esimerkkikorko 9,5 %. Takaisinmaksettava summa on tällöin 12 950 €, eli 210 €/kk.

Nimelliskorko min 4,00 – max 20%. Todellinen vuosikorko min 4,00 – max 38 %. Laina-aika min 1 – max 15 vuotta.

Rahalaitos yhteistyö Axolaina yhteistyö Omalaina.fi yhteistyö Rahoitu.fi yhteistyö Zmarta yhteistyö Sortter yhteistyö
Kirjoittaja Johannes S

Kirjoittanut Johannes S