Arkadia Rahoitus » Talousblogi » Näillä vinkeillä saavutat taloudellisen riippumattomuuden
Näillä vinkeillä saavutat taloudellisen riippumattomuuden

30.9.2025 • 7 min

Taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa tilannetta, jossa henkilö pystyy halutessaan jättäytymään työelämästä ennen eläkeikää ja elämään erilaisilla passiivisilla tulonlähteillä, kuten säästöillä ja sijoituksilla. Toisin sanoen tämä antaa henkilölle vapauden tehdä töitä omilla ehdoilla tai vaihtoehtoisesti jättää työelämä kokonaan. Harva haluaa olla taloudellisesti heikossa tilanteessa, jossa moni suomalainen kuluttaja näyttäisi tällä hetkellä olevan.
Pääsy taloudellisesti riippumattomaan tilanteeseen lähtee yleensä säästämisestä. Tavoitteena on siis säästää suuri osa omista tuloista, jotta jossakin vaiheessa voisi saavuttaa esimerkiksi niin ison sijoitussalkun, että sen tuotoilla pystyy elättämään itseään.
Kiinnostus tätä tavoitetta kohtaan on kasvanut merkittävästi viime vuosina, erityisesti suomeenkin rantautuneen FIRE-liikkeen myötä. Taloudellinen riippumattomuus on monien mielestä tavoittelemisen arvoinen asia, sillä sen ajatellaan vapauttavan yhteiskunnan taloudellisesta oravanpyörästä.
Sisällysluettelo
- Mitä on taloudellinen riippumattomuus
- Firetys – mistä tämä nimi kumpuaa?
- Kuinka saavuttaa taloudellinen riippumattomuus
- Taloudellinen riippumattomuus ja asuntosijoittaminen
- Lainan ottaminen voi kannattaa tavoitellessasi taloudellista riippumattomuutta
- Osingot keskeisessä osassa taloudellista riippumattomuutta
- Verotuksen ymmärtäminen tärkeä osa taloudellista riippumattomuutta
- Seuraa blogeja taloudellisesta riippumattomuudesta oppiaksesi kokemuksista
- Usein kysyttyjä kysymyksiä taloudellisesta riippumattomuudesta
Mitä on taloudellinen riippumattomuus?
Taloudellinen riippumattomuus perustuu ajatukseen, että säännölliset passiiviset tulot riittävät kattamaan elämiseen tarvittavat kulut ilman aktiivista työskentelyä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että henkilön pitäisi luopua työnteosta kokonaan. Taloudellisesti riippumatomassa asemassa oleva voi esimerkiksi valita työtuntinsa vapaammin, keskittyä harrastuksiin tai viettää enemmän aikaa perheen kanssa.
Keskeisiä tulonlähteitä taloudelliseen riippumattomuuteen ovat esimerkiksi osingot eli osakesijoituksista saatavat tulot, asuntosijoittamisesta saadut vuokratulot sekä pääomatulot. Näiden lisäksi ylimääräiset tulot, kuten veronpalautukset, voi olla kannattava laittaa poikimaan lisätuloja.
Firetys – mistä tämä nimi kumpuaa?
Firettäminen eli firetys tarkoittaa taloudellisen riippumattomuuden saavuttamista säästämisen ja sijoittamisen avulla.
Taloudellista riippumattomuutta kutsutaan englannin kielestä tulevasta sanasta “fire”. Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelusta puhuttaessa voidaan siis käyttää myös anglismia firettää.
- Financial = Taloudellinen
- Independence = Riippumattomuus
- Retire = Eläköidy
- Early = Etuajassa
Firetys viittaa suomeksi yleensä laajemminkin taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluun. Aikainen eläköityminen on usein monen tavoitteena, mutta ei välttämättä kuitenkaan kaikkein.
FIRE-strategian avainkohtiin kuuluu korkea säästöaste, sijoittaminen ja sitä kautta passiivisen tulovirran rakentaminen. Säästäminen voi firettämisessä joillekkin tarkoittaa jopa 50–70 prosentin säästöä nettotuloista. Suuri osa säästöistä kannattaa sijoittaa esimerkiksi rahastoihin, osakkeisiin tai kiinteistöihin, sillä ne kasvattavat säästettyä pääomaa ajan kuluessa. Passiiviset tulot syntyvätkin pitkälti näistä tuotoista, ja niiden avulla on tarkoitus kattaa elämisen kustannukset.
Kuinka saavuttaa taloudellinen riippumattomuus
Taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen vaatii suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Tavoitteeseen pääsemiseksi ensimmäinen askel on tavoitteiden määrittely. Haluatko jäädä kokonaan pois työelämästä, vähentää työmäärää tai varautua taloudellisesti tulevaisuutta varten? Esimerkiksi tulevaisuuden työelämä ja eläkejärjestelmä tulevat luultavimminkin muuttumaan tulevaisuudessa, joten välttääkseen epävarmuutta monet haluavat säästää tulevaisuutta varten.
Seuraavaksi on hyvä laskea konkreettisesti, paljonko sinun tarvitsisi säästää. Firetyksen yleisenä ohjenuorana pidetään sitä, että säästöön tarvittavan summan tulisi olla vähintään 25 kertaa oman vuosikulutuksen verran. Tähän päästään säästämällä rahaa paikoitellen ankarastikkin ja sijoittamalla niitä pääoman kasvattamiseksi.
Esimerkki: Jos kuukausimenosi ovat 2000 euroa, vuosittaiset kulut ovat 12 * 2000 e = 24 000 euroa. Tällöin sinun tulisi siis säästää yhtensä 24 000 e * 25 = 600 000 euroa.
Tärkeä osa firettämisen prosessia on säästämisen systemaattisuus. Sinun kannattaa määrittää itsellesi realistinen säästötavoite, jota pystyt noudattamaan kurinalaisesti. Automatisoidut säästöratkaisut voivat helpottaa tavoitteen saavuttamista. Voit säästää automaattisesti esimerkiksi rahastoihin kuukausittain.
Taloudellinen riippumattomuus ja asuntosijoittaminen
Asuntosijoittaminen on varsin suosittu keino pyrkiä kohti taloudellista riippumattomuutta. Asuntosijoittamisessa on kaksi tulonlähdettä: vuokratulot ja kiinteistön arvon muutokset. Vuokratulojen avulla voi luoda vakaata passiivista tuloa. Lisäksi kiinteistöjen arvo kasvaa usein pitkällä aikavälillä, varsinkin kasvukeskuksissa. Asuntoa ei siis välttämättä kannata ostaa alueelta, josta ihmiset muuttavat herkästi pois ja josta palvelut vähenevät.
Asuntosijoittaminen vaatii pääomaa, perehtymistä ja ajoittain suhteellisen aktiivista hallinnointia, kuten vuokralaisten valintaa ja kiinteistöjen ylläpitoa. Asuntosijoittamisessa on myös omat riskinsä esimerkiksi asuntolainojen korkojen, asunnon arvon laskun sekä vuokralaisten suhteen.
Lainan ottaminen voi kannattaa tavoitellessasi taloudellista riippumattomuutta
Rahan tarve voi iskeä elämässä yllättävästi. Jos tavoitteesi on saavuttaa taloudellinen riippumattomuus, lainan ottaminen voi usein olla järkevämpää kuin esimerkiksi sijoitusten myyminen. Hyvin hinnoiteltu laina takaa sen, että sijoituksesi hyödyntävät korkoa korolle. Toisaalta tällöin sinun ei myöskään tarvitse myydä sijoituksiasi esimerkiksi heikommassa markkinatilanteessa. Niin sanotut sijoitusten pakkomyynnit voivat käydä varsin kalliiksi.
Markkinoilla on useita eri lainavaihtoehtoja, joista osa on kalliita ja osa edullisempia. Kilpailuttaessasi lainat Arkadia Rahoituksen kautta haet yhdellä hakemuksella yli 35 lainantarjoajalta lainaa. Tällä tavoin kasvatat todennäköisyyksiäsi saada mahdollisimman edullista lainaa, jolloin tavoite taloudellisesta riippumattomuudesta ei kärsi.
Arkadia Rahoituksen hakemuksen täyttämiseen menee vain 2 minuuttia aikaa, eikä se sitouta sinua mihinkään. Voit siis huoletta tehdä hakemuksen ja katsoa, millaisia lainatarjouksia saat ja valita halutessasi niistä parhaan.

Finanssivalvonnan hyväksymiä toimijoita
Yhteistyökumppanimme toimivat finanssivalvonnan seurannan alla.

Asiantuntevaa palvelua jo vuodesta 2014
Autamme löytämään juuri sinun tarpeisiisi sopivia luottoja.

Kotimaista osaamista sinua varten
Olemme Suomessa arvostettu ja luotettava tekijä, jonka tavoitteena on taata laadukasta ja turvallista palvelua.
Osingot keskeisessä osassa taloudellista riippumattomuutta
Osinkojen hyödyntäminen on tärkeä osa passiivisen tulon rakentamista. Osingot ovat osakeyhtiöiden jakamia voittoja, jotka maksetaan sijoittajille. Säännöllisesti osinkoa maksavat yhtiöt tarjoavat vakaan ja ennakoitavan tulonlähteen, joka auttaa sinua kohti taloudellista riippumattomuutta.
Osinkojen määrä vaihtelee yhtiökohtaisesti, ja toisaalta yhtiö saattaa myös muuttaa omaa osinkopolitiikkaansa. Jotkut yhtiöt eivät jaa ollenkaan osinkoja, vaan sijoittavat ne omaan toimintaansa. Tällöin osakkeiden mahdollinen arvonnousu kasvattaa pääomaasi.
Mikä osakkeiden keskimääräinen osinkotuotto on esimerkiksi 4 prosenttia, tarvittaisiin 500 000 euron sijoitussalkku, jotta vuosittaiset osinkotulot olisivat 20 000 euroa. Tällainen summa voi kattaa jo merkittävän osan elämisen kustannuksista.
Strategia | Hyödyt | Haasteet |
Osakesijoittaminen | Korkea tuottopotentiaali, osingot | Markkinariskit |
Rahastosijoittaminen | Helppo hajauttaa ja näin pienentää riskiä | Joissakin rahastoissa korkeat hallinnointikulut |
Asuntosijoittaminen | Vakaa kassavirta, asunnon arvonnousu | Vaatii pääomaa ja aktiivista hallintaa |
Verotuksen ymmärtäminen tärkeä osa taloudellista riippumattomuutta
Verotuksella on merkittävä rooli taloudellisen riippumattomuuden suunnittelussa. Esimerkiksi osinkotulot ovat Suomessa osittain verovapaita, mikä tekee niistä houkuttelevan tulonlähteen. Kiinnitä huomiota veroihin ja sijoitusten muihin kuluihin ja palkkioihin, sillä pitkällä aikavälillä niillä voi olla merkittävä vaikutus tuottoihin.
Lisäksi verotuksen suunnittelussa kannattaa huomioida osakesäästötili, joka mahdollistaa verotuksen lykkäämisen siihen saakka, kun varoja nostetaan tililtä. Tämä voi siis olla verrattain tehokas tapa kasvattaa sijoituspääomaa ilman välittömiä verovaikutuksia. Myös tiettyjen rahastojen osalta korkoa korolle -ilmiö pääsee vauhtiin, kun tuottoja ei tarvitse nostaa vuosittain verotettavaksi.
Asuntosijoittamisen verotus koostuu pääasiassa vuokratulojen ja mahdollisten luovutusvoittojen verotuksesta, joihin kuuluvat esimerkiksi vastikkeet, korot ja remonttikulut. Vuokratulojen verotus määräytyy pääomatulojen veroprosentin mukaan, mikä on 30 % tuloista 30 000 euroon asti ja sen ylittävistä tuloista veroa maksetaan 34 %.
Sijoitusten verotuksesta johtuen lainan ottaminen voi siis olla varsin perustelua, kun rahaa tarvitaan kattamaan jokin meno. Kunhan muistat kilpailuttaa lainan mahdollisimman kattavasti, varmistut siitä, ettet maksa lainastasi liikaa.
Seuraa blogeja taloudellisesta riippumattomuudesta oppiaksesi kokemuksista
Monet taloudellisesti riippumattomat tai siihen pyrkivät jakavat kokemuksiaan ja omia firetys-strategioitaan blogeissa. Sen lisäksi myös mediassa on tartuttu firetyksen ilmiöön. Tällaiset blogit, kuten sosiaalisen median kanavat ja muut lähteet voivat tarjota sinulle arvokkaita vinkkejä ja toisaalta toimia myös inspiraation sekä vertaistuen lähteinä. Katso myös kätevimmät säästövinkit, joita voit hyödyntää firetyksen aloittamisessa.
Usein kysyttyjä kysymyksiä taloudellisesta riippumattomuudesta
Taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa tilannetta, jossa passiiviset tulot kattavat elämisen kulut.
Firettäminen on strategia, jossa pyritään taloudelliseen riippumattomuuteen säästämällä ja sijoittamalla suuri osa tuloista.
Tarvittava summa riippuu elinkustannuksista. Nyrkkisääntönä pidetään summaa, joka on 25 kertaa yhtä suuri kuin vuosittaiset menot.
Esimerkiksi osakkeet, rahastot ja kiinteistöt ovat suosittuja vaihtoehtoja, jotka tarjoavat pitkän aikavälin tuottoja.
Asuntosijoittaminen tarjoaa vakaan kassavirran vuokratulojen muodossa ja mahdollisuuden hyödyntää asuntolainaa sijoitusten kasvattamiseen.
Kyllä, Säästämällä ja sijoittamalla pieniäkin summia kurinalaisesti voi päästä jopa taloudellisesti riippumattomaksi pitkällä aikavälillä.